Tagiarkisto ‘elokuvat’

* Oravan genre: Hermostunut Jännitys

Kirjoitettu 2.05.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava.


jarkijatunteetvari1jarkijatunteetvari2

Todellisuuudessa lähdin kirjastosta melko tyytyväisin mielin, sillä löysin peräti 4 Rickman-elokuvaa! (mutta milloin sarjikseni olisivat ikinä olleet yksi yhteen todellisuuden kanssa?!) Kirjastojen elokuvavalikoima on kyllä ihan toista luokkaa nykyään kuin silloin kuin minä olin pieni. Ovatpa tämän päivän lapset onnekkaita!  Kaikki aarteenmetsästäjät osaavat varmasti samaistua tähän, kun on etsinyt koko kaupungin läpi jotain leffaa tai sarjakuvaa.Parhainta on se hermostunut jännitys, kun selaa hyllyjä läpi. Ja nimenomaan epämukavassa istumisasennossa polvien varassa. Yläasteella ja lukiossa kävin varmaan kaikki Helsingin divarit läpi kun etsin jotain tiettyjä sarjislehtiä. Oi sitä onnea, jos käteen osui se oikea numero!  Minusta netti on tehnyt aarteenmetsästyksen vähän turhan helpoksi. Hauskempaa on löytää etsimänsä jostain yllättävästä paikasta!

Todellisuuudessa lähdin kirjastosta melko tyytyväisin mielin, sillä löysin peräti neljä Rickman-elokuvaa! (mutta milloin sarjikseni olisivat ikinä olleet yksi yhteen todellisuuden kanssa?!) Kirjastojen elokuvavalikoima on kyllä ihan toista luokkaa nykyään toisin kuin silloin kuin minä olin pieni, jolloin oli vaan aina ne samat hikiset vhs-kasetit, joista yksikään ei ollut edes Disney-leffa. Ovatpa tämän päivän lapset onnekkaita!
Kaikki aarteenmetsästäjät osaavat varmasti samaistua tähän, kun on etsinyt koko kaupungin läpi jotain leffaa tai sarjakuvaa. Parhainta on se hermostunut jännitys, kun selaa hyllyjä läpi. Ja nimenomaan epämukavassa istumisasennossa polvien varassa (kaikki tärkeä on aina alimmalla tai ylimmällä hyllyllä. Kurkota tai kumarra!). Yläasteella ja lukiossa kävin varmaan kaikki Helsingin divarit läpi kun etsin joitain tiettyjä sarjislehtiä. Oi sitä onnea, jos käteen osui se oikea numero!
Minusta netti on tehnyt aarteenmetsästyksen vähän turhan helpoksi. Hauskempaa on löytää etsimänsä jostain yllättävästä paikasta!

Tagit: , , , , , , , , , , .



* Elokuvan jälkeiset mietteet

Kirjoitettu 20.01.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Omaelämäkerrallinen, Orava.


Hyvät elokuvat koskettavat syvimpiä tunteita :')

Hyvät elokuvat koskettavat syvimpiä tunteita :’)

Tagit: , , , , , , , .



* Syynissä The Avengers-elokuva

Kirjoitettu 15.08.2013 - kiemura. Kategoriassa Good kind of random, Omaelämäkerrallinen, Orava.


 

En ole myöskään paljoa lukenut Thor-, Ironman-, Captain America-, Hulk- yms. sarjiksia, eli hahmot ovat minulle suht vieraita. Fanitan kyllä DC:n Batman-sarjiksia, sekä Spidermania ja X-menia olen Marvelilta lukenut. Katsoin tämän jälkeen Captain America-leffan, ja parasta siinä oli se random musikaalikohtaus!xD Toivottavasti kukaan Avengers-fani ei loukkaannu tästä minun sarjiksestani, en esimerkiksi itse voi sietää sitä jos joku kritisoi lempileffoja kuulteni… mutta piirsin tämän kun halusin mässäillä oravan turhautumisella! xD Ihan kivaa että tehdään tämmöisiä supersankari team up-leffoja!

Tagit: , , , , , , , , , , , .



* Kesäsuunnitelmia

Kirjoitettu 3.06.2013 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava, Sesongit ja juhlat, Yleinen.


Mitä huonommin mulla menee, sitä kieroontuneempi huumorintaju mulla ilmeisesti on. Kesä on kyllä lempivuodenaikani silti. Harmittaa vain kamalasti nämä asiat! Kukaan samanikäinen tuntemani ihminen ei ole oikein samassa elämäntilanteessa kuin minä, joten kukaan ei oikein ymmärrä eikä ole ketään, jonka kanssa vaihtaa kokemuksia... on ihan eri asia puhua asiasta samassa tilanteessa olevan kanssa kuin henkilön kanssa, jolla ne asiat ovat hyvin. : P Toki kun taidealalle haluaa, on oltava valmis sietämään pettymyksiä! Mutta sarjakuvat kannattelevat ja antavat voimaa, niinkuin ovat tehneet aina kun minulla on ollut vaikeita aikoja elämässä! Löysin täsmälleen itseäni kuvastavani sarjisruudun Life in Hell-sarjakuvasta (suorastaan pelottavaa! Mutta...sehän meinaa myös, etten ole siis friikki! JEE!), joten kehystin sen:


Matt Groening olkoon esikuvani! Uskon, että kun on tarpeeksi hyviä ideoita, piirtotaitoa, itsepintaisuutta ja jääräpäisyyttä ja hieman röyhkeyttäkin ja omanarvontuntoa, saattaa olla niin että jonakin päivänä vielä menestyy! (enkä nyt välttämättä puhu mistään megamenestyksestä kuten Simpsonit…mutta… sekin lähti varsin vaatimattomista lähtökohdista! Siis: aina kannattaa yrittää ja koskaan ei kannata luovuttaa!) Toki paljon saattaa olla myös ihan tuuristakin kiinni. Minulle riittäisi se, että pärjäisin elämässä… vähän paremmin kuin tällä hetkellä.
Niin ja tässä Merri näyttää vinkkiä elämään suhtautumiseen:

"Jehjehjeh! Raps! Huoletonta kesää kamut!"

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , .



* Orava vastaa osa 4

Kirjoitettu 6.01.2013 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava.


Kassu kysyy: Ylhäällä olevassa logossa oravalla on Muppet t-paita, joten pidätkö Muppeteista? Suosikki elokuvaa ja hahmoa?
Muppetit vai Sesamtie-hahmot?

Ihanaa, kun joku kysyi tämän! Muppetit saavat minut aina tunteelliseksi sekä hyväntuuliseksi, joten tässäpä ryöppyävä vastaukseni.

Loppuun vielä pieni fakta: Jim Henson kuoli samana vuonna kuin synnyin. Se oli mainittu myös eräässä onnittelukortissa, johon oli kerätty tärkeitä tapahtumia syntymävuodeltani. : ) On hienoa, että osa alkuperäisistä "muppeteereista" on edelleenkin hommissa.

Tagit: , , , , , , , , , .



* Orava vastaa osa 3

Kirjoitettu 4.01.2013 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Omaelämäkerrallinen, Orava.


Tällä kertaa kaksi yhdellä iskulla sillä kysymyksissä on vähän samaa!:D
Kassu kysyy: Pidätkö/piditkö pikku oravista? (eri vuosien piirretyt versiot, uudemmat elokuvat, suomalainen Pikku Orava (joka levytti cd:n), Tauski ja pikku-oravat jne)

Jussip kysyy: Mitkä ovat parhaimmat ja huonoimmat orava-aiheiset elokuvat?

Lisää vastauksia taas luvassa viikonlopun aikana! Kysymyksiähän piisaa kuin oravalla ruokakätköjä! Ai niin, enkä sitten laske sitä Ice Agen hirvitystä oravaksi!

Ai niin, tiedän muuten miltä tämän minun oravani ääni kuulostaisi, mutta en löytänyt youtubesta mitään videota kyseisestä äänestä…

Tagit: , , , , , , , .



* Hobitti-kuumeen vallassa piirrettyä

Kirjoitettu 21.12.2012 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen.


Kävin eilen katsomassa upean Hobitin, kaunis leffa oli! (vain tietokoneella tehdyt örkit, hiidet , sudet ja peikot häiritsivät...ne olisi ihan hyvin voitu toteuttaa oikeilla näyttelijöillä...miinus ehkä sudet) Sain tänään vihdoin piirrettyä piirtobattlen realistisen osuuden ja kaipasin jotain rennompaa tekniikkaa vastapainoksi (terä ja A5-paperi ovat silkkaa murhaa kädelle), joten tein tämän. Voih, Kontuun halajaa tieni! (ps. koirani nimi ei tule hobitista, vaikka luonteessa onkin paljon yhtäläisyyksiä). Hobitit tietävät, kuinka nauttia elämästä! Olin tunteellisella tuulella kun piirsin tämän (viime yönä luonnosteltu, kun lumiaurat jyrisivät taloni edessä...), mutta pakko nyt välillä on saada hehkuttaa asioita!

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , .



* Tämäkin päivä olisi ollut tylsä ilman mielikuvitusta

Kirjoitettu 28.08.2012 - kiemura. Kategoriassa Yleinen.


Halusin koklata vesivärejä sarjikseen, harvemmin tulee tehtyä niillä sarjiksia. Vinkki pienten lasten vanhemmille: lukekaa paljon kuvakirjoja ja kirjoja ääneen lapsille sekä antakaa heidän vain katsoa hyviä ja laadukkaita piirrettyjä ja keksikää vaihtoehtoista tekemistä tietokonepeleille, niin lapsen mielikuvitus kehittyy hulppeaksi! :)

Tagit: , , , , , , , .





Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi