Kesäsuunnitelmia

3.06.2013 - 18:23 / kiemura.


Mitä huonommin mulla menee, sitä kieroontuneempi huumorintaju mulla ilmeisesti on. Kesä on kyllä lempivuodenaikani silti. Harmittaa vain kamalasti nämä asiat! Kukaan samanikäinen tuntemani ihminen ei ole oikein samassa elämäntilanteessa kuin minä, joten kukaan ei oikein ymmärrä eikä ole ketään, jonka kanssa vaihtaa kokemuksia... on ihan eri asia puhua asiasta samassa tilanteessa olevan kanssa kuin henkilön kanssa, jolla ne asiat ovat hyvin. : P Toki kun taidealalle haluaa, on oltava valmis sietämään pettymyksiä! Mutta sarjakuvat kannattelevat ja antavat voimaa, niinkuin ovat tehneet aina kun minulla on ollut vaikeita aikoja elämässä! Löysin täsmälleen itseäni kuvastavani sarjisruudun Life in Hell-sarjakuvasta (suorastaan pelottavaa! Mutta...sehän meinaa myös, etten ole siis friikki! JEE!), joten kehystin sen:


Matt Groening olkoon esikuvani! Uskon, että kun on tarpeeksi hyviä ideoita, piirtotaitoa, itsepintaisuutta ja jääräpäisyyttä ja hieman röyhkeyttäkin ja omanarvontuntoa, saattaa olla niin että jonakin päivänä vielä menestyy! (enkä nyt välttämättä puhu mistään megamenestyksestä kuten Simpsonit…mutta… sekin lähti varsin vaatimattomista lähtökohdista! Siis: aina kannattaa yrittää ja koskaan ei kannata luovuttaa!) Toki paljon saattaa olla myös ihan tuuristakin kiinni. Minulle riittäisi se, että pärjäisin elämässä… vähän paremmin kuin tällä hetkellä.
Niin ja tässä Merri näyttää vinkkiä elämään suhtautumiseen:

"Jehjehjeh! Raps! Huoletonta kesää kamut!"

Kategoria: Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava, Sesongit ja juhlat, Yleinen.
Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , ,



12 vastausta - “Kesäsuunnitelmia”

  1. grimbird Kirjoittaa:

    Pelataan Mouse Guardia ja teet parit animaatiot (niin eivät pääse loppumaan). Itsellänikin on aika tyhjä kesä joten tehdään jotain lystiä ja piirretään yhdessä!

  2. kiemura Kirjoittaa:

    Aww, olet tosi ihana Heta!!! <3 Olisi kyllä hauskaa puuhailla yhdessä! Lainasin/varasin kirjastosta animaatio-oppaita, yritän itseopiskella mahdollisimman paljon niistä ja tehdä ehkä jos jaksan jotain gif-animaatioita tms. Ja ehkä teen flipbookeja kun niihin ei tarvitse mitään tietoteknistä osaamistakaan! Harmi kun en löytänyt mitään animaation kesäkursseja, olisi ollut kiva semmoinen! No, toisaalta sarjista pitää piirtää! Heinäkuussa pidän varmaan loman piirtämisestä että jaksaa vääntää syksyllä taas sata portfoliota, yöh xD

  3. närhi Kirjoittaa:

    Samassa nalkissa/tilanteessa ollaan :/ Tänä välivuotena ei löytynyt töitä eikä kesätöitä vaikka hakemuksia pistin suuntaan ja toiseen. Kahdessa kokeessa olen käynyt, vielä yksi on käymättä. Vaikka luin ahkerasti mantsan kokeeseen (tein aivan alussa lukusuunnitelman jota sain noudatettua omaksi hämmästyksekseni!) tuntui kokeessa vaatimustaso hurjalta..Voin tietysti vielä toivoa sen olleen sitä mahdollisimman monelle muullekin >___<

    Matkojen kustannuksia voit helpottaa couchsurffaamalla jos rahat matkoihin ja muuhun riittävät, sen kautta sain itselle pääsykokeisiin majoituksen :–)

    Koitan miettiä kaikkea tekemistä kesälle, kielien opettelua, ehkä koitan taas opetella rämpyttämään kitaraa, teen jonkin pienen sarjakuvan, fan arttia ystävien hahmoista, vapaaehtoistyötä, luomufarmille vapaaehtoiseksi, pitkä pyöräilymatka halki Suomen 😀

  4. kiemura Kirjoittaa:

    Yyh, sinäkin, Närhi! :S Kurjaa kyllä se, että vaikka kuinka hakee, ei saa töitä! Tiedän tunteen! ;_; Ei oo helppoa tää nykynuoren elämä! @_@ No, uskon että töihin/kouluun kyllä pääsee ennemmin tai myöhemmin…ärsyttää vaan kun se aina tuntuu olevan se myöhemmin! :/
    Huhhuh, toivottavasti sinua onnistaisi koulujen suhteen! 🙂 Vau, lukusuunnitelma kuulostaa kunnioitettavalta! En tiedä yhtään yliopistopääsykokeista, mutta pikkusisko kävi juuri eilen sosiaalipsykologian pääsykokeissa koittamassa onneaan ja sanoi, että oli kyllä tosi haastava sekin! (en tajunnut mitään edes aineistojen otsikoista, joita sisko näytti minulle! Sivistyssanamössöä suoraan tuubista xD) Tosin pikkusisko ei myöskään ollut ehtinyt lukea paljon, joten uskon, että joka aineeseen hakee paljon sellaisia, jotka tulevat vain kokeilemaan (esim. abit) millaista on olla yliopiston kokeissa, joten sitten sinulla, joka luit kunnolla, on varmasti todennäköisemmät mahdollisuudet päästä sisälle kouluun!

    Isosisko taas oli lääkiksen pääsykokeissa, ei vitsi miten vaikeille aloille me kaikki siskokset haluamme! :’D Toisaalta, jotenkin tulee semmonen vähän rennompi olo, kun vanhempi siskokin vielä hakee kouluihin! (se halusi vaihtaa alaa) En kyl sit tiiä miten kestän, jos ne molemmat pääsee kouluihin ja mä jään kotiin hillumaan :’D (no ei, tietty olisi kiva, että varsinkin isosisko pääsisi kouluun, kun se niin ahkerasti on kaikilla valmennuskursseillakin käynyt tänä keväänä)

    Ohoh, rohkeaa tuo couchsurffaaminen! Itse en ole koskaan uskaltautunut siihen XD Ehkä joskus jos iskee armoton (tai siis vielä armottomampi kuin nyt) matkakuume!! 8D

    Ooh, kuulostaa tosi kivoilta kesäsuunnitelmilta! Mulla on huoneen nurkassa ollut kitara pölyttymässä jo vuosia, jotenkin ei oo siihen motivaatio riittänyt, vaikka pianoa osaankin soittaa… mut kitara tuntuu jotenkin niin vaikeelta!:’D Luomufarmi, vau! Pyöräilymatka ois kyllä jotain niin hulppeaa! (tosin en tiedä, soveltuuko 3-vaihteinen jopo pitkiin vaelluksiin xD) Mä teen varmaan kasan Simpsonit-fan artia kesän aikana 😀 Ja joo, tee sarjis!!! Ja fan artia! 8D

  5. topseli Kirjoittaa:

    ”Ehkä mun kesä on sitten vuoden päästä.” Voi voi. Osaan jollain tasolla samaistua tähän. Itekin hain taidepuolelle eikä mikään napannut. Yksi tutkinto on jo alla, mutta se nyt on sellainen ettei sillä saada kesätöitä… hienoa. Samassa veneessä, kinda. Ilman mitään järisyttävän suuria kesäsuunnitelmia.

  6. kiemura Kirjoittaa:

    Kieltämättä hiukan dramaattinen lausahdus…mutta epätoivon syövereissä tulee piirrettyä tämmöisiä. xD Taideala on kyllä kaikista kinkkisin ala johon hakea, en usko, että siinä voi olla mitään kovin suurta objektiivisuutta kun ne valitsijat valitsevat oppilaita kouluihinsa, toisin kuin vaikka luonnontieteellisissä aloissa, joissa on ns. selkeämmin ”oikein/väärin”-vastauksia. (Joskus kitkerimmillä hetkilläni mietin, että ne valitsijaihmiset ottaa ennakkotehtäväpinosta summa mutikassa vaan jonkun kasan katsomatta edes niitä kunnolla, kutsuvat niiden tekijät pääsykokeisiin ja painuvat sitten kahvitauolle :/ ) Harmi että olet samantapaisessa tilanteessa, Topseli 🙁 (mutta hienoa silti, että sinulla on tutkinto!) Kesätöitä on kyllä aivan TOLKUTTOMAN vaikea saada… hieman sapettaa, kun pikkusiskoni sai suhteiden kautta hautausmaalta hommia, mutta minä en! Mutta koulupaikka olisi tietty ollut se tärkeämpi juttu… ärsyttää, kun elämä ei mene eteenpäin ilman sitä ja on tämmösessä loukussa… :S Toivottavasti sinulle tulee mukava kesä vaikkei kesätöitä tullutkaan! 🙂

  7. Anomyy Kirjoittaa:

    En muuten koskaan kommentoi, mutta nyt heräsi vähän ajatuksia 🙂

    Minä olen saman ikäinen kuin sinä, ja tilanteeni on lähinnä sellainen, että olen valmistumassa (semitaiteelliselle) alalle, joka ei minua kiinnosta tarpeeksi paljon. Ei ainakaan sen verran, että jaksaisin todennäköisiä epätasaisia, 6-10 tunnin työpäiviä, epämääräisiä aikatauluja ja muuta sellaista. Eli tulevaisuuteni tulee luultavasti olemaan opiskelupaikkoihin hakemista. (Kaipaan akateemisuutta.)

    Kesätöitäkään ei ole, tai no, palkatonta työharjoittelua elokuussa opintotuen varassa. Onneksi on kuukauden loma ennen sitä, jonka aion myös viettää tutkimusmatkaillen Helsingissä. Ulkomailla on kuitenkin tullut oltua puoli vuotta. (Toki minä opiskelupaikkani vaihtomahdollisuudet käytän hyväksi, vaikka ala ei kiinnostakaan!)

    Minulla kävi toissa kesänä niin, että touko-kesäkuun vaihteessa tehty työhakemus siivoistöihin tärppäsi, ja sain kesäkuun puolivälin jälkeen töitä 🙂 Se raha oli kiva ja yllättävää kyllä pidin siivoamisesta. Eli vielä ei kannata luovuttaa?

  8. kiemura Kirjoittaa:

    Anomyy: Siinä tapauksessa arvostan kommenttiasi oikein erityisen paljon! 🙂

    Hmm, hienoa kuitenkin, että tiedät, ettei ala tunnu omalta jo tässä vaiheessa, niin on helpompi vaihtaa alaa kuin vaikka 10 vuoden päästä! 🙂 Minusta tämä kouluihin haku on elämän kamalinta aikaa oikeastaan jo neljä vuotta olen lukion jälkeen sitä tehnyt, tosin kävin kaksivuotisen sarjakuvan sivuaineen taikissa, tosin erillisopiskelijana, eikä se ole tutkinto, mutta se oli äärimmäisen hyödyllinen täsmäopiskelu minulle! 🙂 Luulin vain, että tuo suoritettu sarjissivuaine olisi jotenkin avannut ovia taidekouluihin, mutta ei… karua kyllä tuo hakeminen! Itse hain yhteen ulkomaalaiseen kouluun, jonne olisin halunnut aivan valtavan kamalasti, mutten päässyt edes pääsykokeisiin… ja jouduin sitä varten käymään kalliissa englanninkielen tason mittaavassa kokeessakin ja vääntämään moniosaisen portfolion ja kaikkea sinne! Hyvin turhauttavaa, muttei silti parane luovuttaa, kun tiedän, että se on ainoa asia, mitä haluan opiskella. Sydänveret vaan tulee aina niin pahasti vuodatettua ennakkotehtäviin yms. että kestää aina aikansa toipua noista hakurumbista! :S

    Hehe, oikein, opiskeluvaihto pitää aina hyödyntää! 🙂 Se oli varmaan hauskaa! Ja kivoilta kuulostavat kesäsuunnitelmasi, toivottavasti tutkimusmatkastasi ja kesästäsi tulee hauska!

    Oho, tosiaan! Pitänee sitten vähän kyttäillä vaikka mol:lin sivuja, jos sinne ilmestyy täydennyshakuja! Siivoaminen voisi olla mukavaa, kun siinä ei tarvitse olla asiakaspalvelija tms. 😀 Olisin halunnut postiin lajittelijaksi, kun olin siellä jouluna ja palkka oli todella hyvä, mutten sitten saanut kesätyötä sieltä. Voih! Ehkä pitää pommittaa niitä puhelinsoitoilla viikon välein tai jotain 😀

  9. närhi Kirjoittaa:

    Voih, Mol:in sivut vaan on semmoiset että jos löytyy kesätyötä joka ei vaadi koulutusta, niin on todennäköistä (Oulussa ainakin) että ne paikat on kesäsetelityöntekijöille, joiden yläikäraja on 17
    🙁 Pitäisi silti tuntea itsensä onnekkaaksi että on päässyt kesätöihin joka kesä tätä ja edellistä lukuunottamatta..mutta kun nyt se oman pääoman keräily alkaisi olla paljon tärkeämpää, huoh. Lähes kaikki mun kaverit on saaneet kesätöitä joten alemmuuskompleksi ):

    Tulin just eilen Rovaniemeltä kuvataidekasvatuksen kokeista, siellä oli karsinnat paikan päällä, arvaa vaan miten jännitin sitä, mutta pääsin kuin pääsinkin ne karsinnat läpi!! Vielä saa nähä läpäisenkö hyväksymiskirjeeseen asti. Niin, ja majoitin itseni siellä couchsurffauksella, ei tullut mitään ongelmia, nyt itse asiassa tuntuisi varmaan oudolta ja epäkäytännölliseltä käyttää hotelleja vastaisuudessa :,D

    Mullakin on jopo, kieltämättä se on vähän haastava pitkiin matkoihin..

  10. kiemura Kirjoittaa:

    Närhi, anteeksi vastauksen viivästys, jotenkin blogi jätti kertomatta uudesta kommentista!:O Voih, onpas mutkikasta! Itsekin olen huomannut, että hirveät koulutuksia ne vaatii, oli sitten miten yksinkertainen homma kyseessä! Voihan niihin toki aina hakea silti! Pääoma mullakin on se päällimmäinen huoli kuin itse työkokemus. :S Mulla on usein ollut tuo sama alemmuuskompleksi, kun kaikki lukiokaverit olleet töissä lukion aikana ja sen jälkeen lähes tauotta myös, ja sen lisäksi vielä opiskelleet jo vaikka kuinka kauan jo tutkintojaan, määh.

    Huijui, hieno juttu että pääsit karsinnat läpi! Kuvataidekasvatus taitaa olla aika suosittua, Rovaniemi taisi olla ainoa muu paikka Helsingin lisäksi missä sitä voi opiskella, ellen ihan väärin muista! Kunpa pääsisit sinne! Pidän peukut pystyssä! Ohoh, couchsurffaus siis kannattaa! Ehkä jonain päivänä rohkaistun kokeilemaan semmoista! x)

    Jee, jopotoveri! Mutta kivaa sillä on ajaa semmoisia parin tunnin lenkkejä, mutta maailmanympärysmatkalle en sillä kyllä lähtisi! :’D

  11. närhi Kirjoittaa:

    Huh, huh, mulla ei itsellä kyllä ois ollu voimia työskennellä samalla kun oli lukio-opinnot o.O Ääh, nyt sieltä tuli kirje etten päässyt..Jep, suosittua se tosiaan on. Noh, jos nyt en pääse minnekään muuallekaan, niin osaan valmistautua paremmin tohon kokeeseen ens kevääksi kun tiiän millanen se on!

  12. kiemura Kirjoittaa:

    No ei kyllä mullakaan! Ihan tarpeeksi tai liikaakin työtä lukion koeviikoissa ja kursseissa oli! O_o Voi harmi! Mutta nyt toisaalta tiedät, millaista on niiden pääsykokeissa! 🙂 (ja sitten voit ensi vuoden haastattelussa tehdä vaikutuksen motivaatiolla, kun sanot että hait edellisvuonna!)

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi