Tagiarkisto ‘kuvittelu’

* Odotukset ja todellisuus eivät aina kohtaa

Kirjoitettu 29.07.2013 - kiemura. Kategoriassa Good kind of random, Omaelämäkerrallinen, Orava.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

I’M BACK! Heh, hyvältä tuntuu olla kolmen viikon piirtotauon jälkeen taas kaupungissa! (Wou, en edes muista milloin olen ollut piirtämättä noin kauan! Mutta se tuli tosi tarpeeseen, todellakin! ) Kuitenkaan yliaktiivista mielikuvitustani en ole koskaan kykenevä sammuttamaan, edes lomalla, joten eipä sitä paljon öisin nukuttu kun kirjoitin orjallisesti ideoita ideoiden perään muistiin, ungh uhh! (Oravan ideatalvivarasto? 😉 ) P.S. Labset, sarjakuvapiirtäjän yksi tärkeimmistä inspiraation lähteistä on…TYLSYYS! Oikeasti!

Ällöä oli tosin eilen tulla sotkuiseen kotiin, pikkusisko ei osaa sitten yhtään pitää kotia putsissa ja tänään meni aikaa sen jälkiä siivotessa! Mutta koska olen julma ja armoton isosisko, tein pikkukoston: ostin itselleni valmisruokaa, joten pikkusisko joutuu ihan itse tekemään ruokaa illalla, jos on nälkäinen! Hieman ilkeää, mutta en jaksanut tehdä ruokaa siivouksen jälkeen! :’D

Jee, hilpeitä juttuja aion piirrellä seuraavaksi blogia varten mm. lomastani ja fanitusasioista vaihteeksi! Ja battlen yritän saada valmiiksi ehkä jo ensi viikoksi! (ollaan taidettu taistota Harmaan pupun kanssa jo vuoden päivät? Johan se aika rientää kun muste ja hiki lentää!) Vaikka on karsea meteli täällä kaupungissa juuri ikkunani alla (pirun katuremontti!), niin silti on kiva olla taas täällä, pääsee vihdoin höpöttelemään ystävien kanssa! (jotenkuten toimiva fb-chatti oli ainoa ikkunani ulkomaailmaan mökillä ja reissussa, pahoittelen mökkihöperöiden juttujeni uhreja…toisaalta kaverini tietävät että olen yhtä järjetön normaalioloissakin…)

Tagit: , , , , , , , , , .



* I have a dream

Kirjoitettu 30.08.2012 - kiemura. Kategoriassa Omaelämäkerrallinen, Orava.


Oi tämä se vasta olisi auvoa! Haluaisin asua vihreässä puutalossa! (jossa olisi torneja ja erilaisia ikkunoita) Tehty guasseilla, akvarellitusseilla ja sinisellä ja mustalla musteella.

Tagit: , , , , , , , , , , .



* Tämäkin päivä olisi ollut tylsä ilman mielikuvitusta

Kirjoitettu 28.08.2012 - kiemura. Kategoriassa Yleinen.


Halusin koklata vesivärejä sarjikseen, harvemmin tulee tehtyä niillä sarjiksia. Vinkki pienten lasten vanhemmille: lukekaa paljon kuvakirjoja ja kirjoja ääneen lapsille sekä antakaa heidän vain katsoa hyviä ja laadukkaita piirrettyjä ja keksikää vaihtoehtoista tekemistä tietokonepeleille, niin lapsen mielikuvitus kehittyy hulppeaksi! :)

Tagit: , , , , , , , .





Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi