Kategoria-arkisto ‘Fanitus’

* Dapper squirrel

Kirjoitettu 10.10.2017 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Omaelämäkerrallinen, Orava.


dapperToisaalta, tyylikkyys tekee hyvää itsetunnolle. Classy! Äkkiä mulle joku pukudraama-rooli jostain, haha!

P.S. Huomaa ”klassikko-silmät” ruudussa 1.

Hui, piirsin tämän kamalan pieneen kokoon lähimpään luonnosvihkooni. Nyt on semmoinen mukava tuottelias olo kun olen muuttanut asuntooni onnistuneesti ja hankin uuden skannerinkin (vanha hajosi kahdeksan vuoden uskollisen palvelun jälkeen…sillä tuli skannattua satoja [ellei yli tuhat?!] sarjakuvia, snif!;’)). Nyt on hyvä aika koulunkin kannalta piirtää sarjiksia ja inktoberia.

Tagit: , , , , .



* Vuosiraportti

Kirjoitettu 30.12.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Omaelämäkerrallinen.


Vuosi 2015 vetelee viimeisiään, joten päätin tehdä raportin vuodestani:

vuosiraportti

Tai no, ainakin YRITIN. Ensi vuonna uusi yritys? (haha, voin kyllä tehdä ihan oikeankin sarjiksen kuluneesta vuodestani, jos sellainen ketään kiinnostaa, hoho. Tapahtui useita tavallisista vuosista poikkeavia asioita tänä vuonna.)

Loppuun totuus:

greedo

 

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , .



* FANITUS MAXIMUM OVERDRIVE

Kirjoitettu 10.11.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, On suuri ilo ja kunnia - Kunnia-asiat ja kunniavieraat, Orava.


aaaaahhhhhMun kädet tärisee vieläkin!!! AAhhh pakko oli piirtää reaktiosarjis!!! Woouuuu… mun lempisarjan Wander over Yonderin tekijä!!!  On ihanaa, kun on olemassa sarja, jonka huumori uppoaa minuun täysin, ja se on just sellaista animaatiota, jollaista juuri itsekin haluaisin tehdä! Ihanaa, että sellaista on, semmoinen antaa ihania toivon välkähdyksiä! :’)

Ja siis kyseessä erittäin tunnettu tekijä, luonut mm. Powerpuff girlsit. Huuuuuu. Ihmeellistä! Ihanaa, kun nyky-animaationtekijät ovat niin aktiivisia internetissä ja ystävällisiä fanejaan kohtaan <3

Tagit: , , , , , , , .



* Dubbi-orava! Puhumme suomea! (valitettavasti)

Kirjoitettu 28.08.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Omaelämäkerrallinen, Orava, Oravan lempipiirrettysarjat.


Kesän aikana on saattanut löystyä pari ruuvia entisestään…

dubbiorava

 

Järkkyä! Animaatio-opiskelussa muuten parhaimpia asioita on ollut ehkä se, että on oppinut joten kuten sietämään omaa nauhoitettua ääntään :’D (tai ainakin siihen karseuteen tottuu :D) Tykkään äänipelleilystä kauheasti!

Tagit: , , , , , , .



* Ja taas lisää animaatioita!

Kirjoitettu 31.05.2015 - kiemura. Kategoriassa Animaatiot, Fanitus, Koulutyöt.


owlseybrowdiffusmahalasku

Tässä tällä viikolla animoimiani pikku animaatioita. Tykkään animoida sekä käsin perinteisesti mutta myös tietokoneella.

Tässä tällä viikolla animoimiani pikku animaatioita. Tykkään animoida sekä käsin perinteisesti mutta myös tietokoneella.

Tagit: , , .



* Disney-aaltopituus

Kirjoitettu 28.05.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Omaelämäkerrallinen, Orava.


Hassua kuinka molemmille tuli samaan aikaan mieleen sama laulu! Minun ja Emman aivot on viritetty Disney-taajuudelle, ja aina kun kuulemme jotain avainsanoja, tulee suustamme sanaan sopiva laulu tai sitaatti :D Hilpeää (ainakin meidän mielestä... ei välttämättä viattomien sivullisten mielestä)

Hassua kuinka molemmille tuli samaan aikaan mieleen sama laulu! Minun ja Emman aivot on viritetty Disney-taajuudelle, ja aina kun kuulemme jotain avainsanoja, tulee suustamme sanaan sopiva laulu tai sitaatti 😀 Hilpeää (ainakin meidän mielestä… ei välttämättä viattomien sivullisten mielestä)

Tagit: , , , , , , , , , .



* Animaatiotestejä Unz unz unz!

Kirjoitettu 22.05.2015 - kiemura. Kategoriassa Animaatiot, Fanitus, Good kind of random, Koulutyöt.


snapping3

Tein tämmöisiä randomeita pikku animaatiokokeiluja tällä viikolla kohtausharjoituksen teon lomassa piirrosanimaatiokurssilla! (haha, frameja vähän puuttuu välistä) Hullua, alle viikko koulua jäljellä! Kevätlukukausi on mennyt kuin siivillä! Sen kunniaksi pulubileet! (ja pöllö-) sekä Kalkaroksen hulmuavat hiukset!

pigeonjamWindmachine1

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tagit: , , , , , , , , , , , , .



* Suomidub-Pokémonit!

Kirjoitettu 7.05.2015 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Fanitus, Good kind of random, On suuri ilo ja kunnia - Kunnia-asiat ja kunniavieraat, Oravan lempipiirrettysarjat.


oddishgloomvileplumetumblr_nnzf36L9bL1r2swflo3_1280tumblr_nnzf36L9bL1r2swflo2_1280

Sain puujalkaisen idean koulussa tänään ja haastoin kaverini pokémon-otteluun eikun siis piirrettiin pokémoneja, mutta käännettiin niiden nimiä suomeksi! Ylimmäisen tein vielä kotona illalla kun innostuin. Valokuvissa kamujeni piirtämiä taskuhirviöitä.  Omistani en ottanut kuvia, mutta siellä oli mm. Miausuuth, Yskhintä, Herra Pantomiimi, Välikapseli ja Voivapaa.

Sain puujalkaisen idean koulussa tänään ja haastoin kaverini pokémon-otteluun eikun siis piirrettiin pokémoneja, mutta käännettiin niiden nimiä suomeksi! Ylimmäisen tein vielä kotona illalla kun innostuin. Valokuvissa kamujeni piirtämiä taskuhirviöitä.
Omistani en ottanut kuvia, mutta siellä oli mm. Miausuuth, Yskhintä, Herra Pantomiimi, Välikapseli ja Voivapaa.

Tagit: , , , , , .



* Oravan genre: Hermostunut Jännitys

Kirjoitettu 2.05.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava.


jarkijatunteetvari1jarkijatunteetvari2

Todellisuuudessa lähdin kirjastosta melko tyytyväisin mielin, sillä löysin peräti 4 Rickman-elokuvaa! (mutta milloin sarjikseni olisivat ikinä olleet yksi yhteen todellisuuden kanssa?!) Kirjastojen elokuvavalikoima on kyllä ihan toista luokkaa nykyään kuin silloin kuin minä olin pieni. Ovatpa tämän päivän lapset onnekkaita!  Kaikki aarteenmetsästäjät osaavat varmasti samaistua tähän, kun on etsinyt koko kaupungin läpi jotain leffaa tai sarjakuvaa.Parhainta on se hermostunut jännitys, kun selaa hyllyjä läpi. Ja nimenomaan epämukavassa istumisasennossa polvien varassa. Yläasteella ja lukiossa kävin varmaan kaikki Helsingin divarit läpi kun etsin jotain tiettyjä sarjislehtiä. Oi sitä onnea, jos käteen osui se oikea numero!  Minusta netti on tehnyt aarteenmetsästyksen vähän turhan helpoksi. Hauskempaa on löytää etsimänsä jostain yllättävästä paikasta!

Todellisuuudessa lähdin kirjastosta melko tyytyväisin mielin, sillä löysin peräti neljä Rickman-elokuvaa! (mutta milloin sarjikseni olisivat ikinä olleet yksi yhteen todellisuuden kanssa?!) Kirjastojen elokuvavalikoima on kyllä ihan toista luokkaa nykyään toisin kuin silloin kuin minä olin pieni, jolloin oli vaan aina ne samat hikiset vhs-kasetit, joista yksikään ei ollut edes Disney-leffa. Ovatpa tämän päivän lapset onnekkaita!
Kaikki aarteenmetsästäjät osaavat varmasti samaistua tähän, kun on etsinyt koko kaupungin läpi jotain leffaa tai sarjakuvaa. Parhainta on se hermostunut jännitys, kun selaa hyllyjä läpi. Ja nimenomaan epämukavassa istumisasennossa polvien varassa (kaikki tärkeä on aina alimmalla tai ylimmällä hyllyllä. Kurkota tai kumarra!). Yläasteella ja lukiossa kävin varmaan kaikki Helsingin divarit läpi kun etsin joitain tiettyjä sarjislehtiä. Oi sitä onnea, jos käteen osui se oikea numero!
Minusta netti on tehnyt aarteenmetsästyksen vähän turhan helpoksi. Hauskempaa on löytää etsimänsä jostain yllättävästä paikasta!

Tagit: , , , , , , , , , , .



* Kaunis päivä vierailla mielikuvituksessa…

Kirjoitettu 27.04.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava.


kaunispaivakaunispaiva3

Mukavaa lukea jotain tuttua, jonka tietää hyväksi.

Mukavaa lukea jotain tuttua, jonka tietää hyväksi.

Tagit: , , , , , .



* Piirtovintin vonkaleita ja muuta fan art-vouhotusta

Kirjoitettu 20.04.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Piirustukset.


Älä mene maiharit jalassa veden äärelle...

Älä mene maiharit jalassa veden äärelle…

ghiblistan

(lol en osaa piirtää anime-tyylillä sitten pätkääkään... hyvä niin! Fujimoto on parashahmo Ponyossa.

(lol en osaa piirtää anime-tyylillä sitten pätkääkään… hyvä niin! Fujimoto on parashahmo Ponyossa. Krääks sori joistain irvistää reunat vähän pahasti, mutta en jaksa enää muokata niitä :’D

ANGST!!! Tunnen oloni niin höpsöksi, jos yritän piirtää angstista fanitaidetta. Kalkarosta se kuitenkin pukee (tääkin Ghibli-piirtovintissä piirretty, tosin ei tullut kyllä yhtään ghiblimäistä tästä.)

ANGST!!! Tunnen oloni niin höpsöksi, jos yritän piirtää angstista fanitaidetta. Kalkarosta se kuitenkin pukee (tääkin Ghibli-piirtovintissä piirretty, tosin ei tullut kyllä yhtään ghiblimäistä tästä.)

ghiblimina

He löysivät toisensa! <3

He löysivät toisensa! <3

Appa, väripalettimemestä.

Appa, väripalettimemestä.

10 pistettä pois Rohkelikolta! Ah, suosikkiprofessorini. Fanitukseni Joka Elää!  Digitaalinen maalaus on hauskaa puuhaa.  Niin eli tämä postaus kai vain vahvistaa, että käytän myös kaiken vapaa-aikani piirtämiseen (7 tuntia päivässä koulussa ei riitä?). Fan art on mun harrastus (sopii opiskelijabudjettiin) ja tapani rentoutua ja kohdata toisia faneja.

10 pistettä pois Rohkelikolta! Ah, suosikkiprofessorini. Fanitukseni Joka Elää!
Digitaalinen maalaus on hauskaa puuhaa.
Niin eli tämä postaus kai vain vahvistaa, että käytän myös kaiken vapaa-aikani piirtämiseen (7 tuntia päivässä koulussa ei riitä?). Fan art on minun harrastukseni (sopii opiskelijabudjettiin) ja tapani rentoutua ja kohdata toisia faneja.

Tagit: , , , , , .



* Villi perjantai-ilta

Kirjoitettu 5.03.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava, Oravan lempipiirrettysarjat.


 Haha, ensin 10 kertaa englanniksi, sitten 10 kertaa suomeksi.  Lapsuuden top 5-tunnarit: 1. Ankronikka 2. Tiku ja Taku Pelastuspartio  3. Nalle Puh 4. Maailman ympäri 80 päivässä 5. Pokemon Kunniamaininnat: Sailor Moon (en itse sarjaa katsonut, mutta se tunnari!), TMNT, Pinky and the Brain, Animaaniset, Timon ja Pumba. Hassua, olin viikon päätteeksi ihan kuollut ja märkä rätti (mun perus olotila koulupäivän jälkeen ;_;) mutta kun kuuntelin Ankronikan tunnaria, sain heti energiaa! Jännää kun yksi tunnari voi tuoda välittömästi lapsuusmuistot takaisin mieleen :´)


Haha, ensin 10 kertaa englanniksi, sitten 10 kertaa suomeksi. Ja aina pitää laulaa antaumuksella mukana! ;D
Lapsuuden top 5-tunnarit:
1. Ankronikka
2. Tiku ja Taku Pelastuspartio
3. Nalle Puh
4. Maailman ympäri 80 päivässä
5. Pokemon
Kunniamaininnat: Sailor Moon (en itse sarjaa katsonut, mutta se tunnari!), TMNT, Pinky and the Brain, Animaaniset, Timon ja Pumba.
Hassua, olin viime viikon päätteeksi ihan kuollut ja märkä rätti (mun perus olotila koulupäivän jälkeen ;_; ääyhh luulis jo, että olisin jo tottunut…mutta eka vuosi kai on rankin) mutta kun kuuntelin Ankronikan tunnaria, sain heti energiaa! Jännää kun yksi tunnari voi tuoda välittömästi lapsuusmuistot takaisin mieleen :´)

Tagit: , , , , , , .





Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi