Orava & Walter ego

Olen mukana Transformers-aiheisessa roolipelissä, jossa pelaamme Decepticoneja, jotka ovat kaikki enemmän tai vähemmän luusereita (painotus sanalla enemmän). Oma hahmoni on Boot, bilehile joka tuntee kaikki ja kaikki tuntevat hänet. Ehkäpä Bootin hurmaavan ja valloittavan persoonallisuuden takia? (tuskin sentään siksi, että hän on yrittänyt värvätä lähestulkoon joka Decepticonin combiner-tiimiinsä tai tuhonnut kokonaisia baareja juhlintareissuillaan)

Harrastukset: beatboksaus, bilettäminen ja energon,energon, energon sekä muiden erikoistiimin jäsenten ärsyttäminen hermoromahduksen partaalle. Ja alt modehan on mitä hyödyllisin: JALKA (on kuulunut combiner-tiimiin, mutta on ainoa hengissä selvinnyt jäsen *pun intended*) Vaikka Boot ei ole älyllä pilattu, pääsee hän kuitenkin loistamaan silloin kun tiirikointi tai sanailu on tarpeen. Bootin paras (bile)kaveri on pahamaineinen Misfire (oikea TF-hahmo), jota muut hahmot tuntuvat jostain syystä katsovan kieroon.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Boot sai kampaaja-ajan Knock Outille.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kätevää, humalainen Boot sai ilmaisen kotiinkuljetuksen eikä hänen tarvinnut käyttää omia jalkojaan siihen! (huomaa auton peruutusääni-imitaatio)
Pelissä myös pahantuulinen Starscream uhkaili säikkyä Megatronia pimeällä kujalla, mikä oli minusta niin niin huvittava mielikuva että pakko oli yrittää piirtää sekin. Yleensähän asetelma on ihan päinvastoin!:D Niiden kokoerokin on jo niin naurettava! Nämä kuvat ovat nopeasti piirrettyjä, en katsonut mihinkään mallia. Megatroniin otin inspiraation läheisestä roskapöntöstä.

Tagit: luonnokset, roolipelaaminen, transformers.

Omistan tämän stripin roolipeliporukalleni! 😀 Koettakaa kestää…

Minua on muuten aina viehättänyt kamalasti nimikirjainten upottaminen töihin, pienenä aina ihailin kuvittajia, jotka piilottivat nimmarinsa hienosti kuviin!

Tagit: dungeons and dragons, fantasia, kaksoset, maahiset, noppaonni, omaelämäkerrallinen, orava, roolipelaaminen.

Tässäpä hieman roolipelihahmoani Oswald Tiituksenpoikaa, jota pelaan Advanced Dungeons&Dragons (second edition)-pelissä tällä hetkellä. Ei siis oravaa tänään, pitää eläytyä maahis-hahmoni nahkoihin (se on luonnerooli!)! Sitäpaitsi hahmoni sekä sen kaksosveli  saattavat kuolla millä kerralla tahansa, koska porukan johtaja päätti lähteä suinpäin lohikäärmettä metsästämään! Ja minä kun olen niin kiintynyt hahmooni!

 

 

Pätkä kirjoittamastani peliraportista (Oswaldin näkökulmasta, tietenkin):
Yhtäkkiä keskustelumme laannuttua Sir Marcus katsoi meitä silmät kirkkaina ja terävinä. ”Alan opettaa teille Pelorin suloista viisautta ja oppeja”, hän sanoi matalalla ja hurmoshenkisellä äänellään. Räpytimme veljeni kanssa rajusti silmiämme. ”Anteeksi kuinka?!!” tokaisin lievästi sanottuna kauhistuneena. Eikö ollut jo tarpeeksi, että nuo täysin kriittiselle ajattelulle kykenemättömät ihmisolennot palvoivat aamuin illoin lapsellisia jumaliaan, pitikö meidätkin vetää siihen mukaan? Sir Marcus, lähetyssaarnaaja? Tämäkö olikin hänen motiivinsa koko reissulle? Käännyttää hyväuskoisia Pelorin valoon? ”Pelorin valo valaisee meitä kaikkia, teidänkin siis tulisi tietää enemmän hänestä”, Sir Marcus Hourupää jatkoi.
”Taitaa olla herran järjen valo sammunut”, tokaisin kuivasti, ”jos se nyt on ikinä edes päällä palanutkaan.”

 

Kävimme veljeni kanssa sangen äreinä nukkumaan telttaan. Mutta se ei ollut mitään verrattuna äreyteen, johon heräsimme ”aamulla”. Sir Marcuksen ryökäle tuli livertämään meille ällöttävän pirteällä äänellä ”HERÄTYS!” ja ulkona oli vielä aivan pimeää! Felix ja minä murisimme äänekkäät vastalauseemme epätoivotulle herätykselle. Sir Marcus halusi meidän liittyvän aamuhartauteensa. ELI NOUSTA HEMMETIN AIKAISIN KOSTEAAN AAMUUN ODOTTAMAAN KIROTUN AURINGON NOUSEMISTA. Sir Pelorinpalvoja nosti meidät kevyesti kainaloonsa rimpuilustamme huolimatta ja vei meidät niityn reunalle odottamaan aurinkoa. Siinä puolitorkuksissa me istuimme housuntakamukset märkinä. Aurinko lävistävine ja sokaisevine säteineen nousi kuin nousikin vihdoin. No olipas hienoa. Näin Felixin kasvoilla hymyn tapaisen… sen täytyi olla väsyneiden aivojeni tuottamaa harhaa. Eihän maahiset mistään Pelorin suomista valoista perustaneet.

 

 

Ja tässä vielä syy siihen, miksi Oswald on niin angstinen:
””Seuraava, joka puhuu, saa raipasta!” Syvä hiljaisuus valtasi seurueen. Olisi voinut kuulla vaikka sirkan sydämen tykytyksen…hiljaisuus oli niin paksua, että sitä olisi voinut vaikka veitsellä leikata…no nyt lopetan nämä kielikuvat.
Lady Adelaide silmäili pistävästi seurueen läpi, ennen kuin jatkoi: ”No niin…nyt voisimmekin keskustella seuraavasta asiasta, nimittäin-” ”SINÄ PUHUIT! SINÄ SAAT SIIS RUOSKASTA!” Kaikki kääntyivät katsomaan minua tyrmistyneinä. Hetkinen…olinko se minä joka äsken huusi?! Minä, joka olin koko seurueen ylivertaisesti älykkäin yksilö? Maahisen kieli on välillä jopa salamannopeaa järkeään vikkelämpi… maahiskehon toimintaperiaatteiden analysointini kuitenkin keskeytyi pahasti, kun katsoin ylös Adelaiden kasvoihin. Minulta meinasi päästä itku, niin kauhuissani olin, enhän minä mitään pahaa ollut tarkoittanut. Lievästi sanottuna, Lady Adelaiden pinna petti lopullisesti. Hänen kasvonsa loistivat vihasta, ei lainkaan Pelorin valosta. He päättivät RANKAISTA minua. Vain minua, ei Felixia, jolle rangaistus olisi kuulunut. Mutta en usko, että ihmiset vieläkään erottivat meitä toisistaan. Boulder ja Sir Marcus tarttuivat ranteisiini tiukasti. Tunsin herkkien taitelijansormieni vääntyvän kivusta ja kuulin ikävän raksahduksen. Lady Adelaide katsoi minua armottomana. Sydämeni löi nopeasti ja hengitykseni muuttui pinnalliseksi syvän pelon takia. Sitten Lady Adelaide sanoi-

 

Tästä kohtaa maahisasiakirjoista on kadonnut osa… emme koskaan saa tietää mitä karmeuksia maamme hienoimmalle maahiselle tapahtui. Hänen päiväkirjansa kuitenkin jatkuvat näin:

 

Makasin liikkumattomana kärryissä. Jalkani olivat tunnottomat, en voinut edes nostaa niitä. Yleensä niin kalvakkaat kasvoni helottivat vielä punaisimpina kuin piiskatut jalkani, kihisin raivosta. En ollut puhunut kellekään enää mitään sinä päivänä. Minua oli loukattu liikaa. Ja aivan kohtuuttomasti. Sir Marcus oli ollut armeliaampi kuin paronin eukko ja olin jäänyt vaille neljästä viimeisestä raipaniskusta hänen ansiostaan. Mutta me maahiset olemme hyvin hauraita olentoja, varsinkin minä, sillä en ole saanut koulutusta sotimisesta ja olen varreltani varsin heikko. ”Tämä maksetaan!” ajattelin katkerasti vinkaisten samalla kivusta. Lady Adelaiden oli enää turha odottaa minun tukeani tiukan paikan tullen.Tiesin mille puolelle lojaaliuteni oli kallistunut. Veljenikin oli noin vain hylännyt minut ja antanut minun kärsiä suunnatonta tuskaa. Haudoin synkkiä ja verisiä ajatuksia koko pitkän päivän ja illan eristäytyneenä kärryihin. Kaltoinkohdeltu nero,se se minä olen. ”

(tuosta saa melko hyvän käsityksen hahmostani pähkinänkuoressa! Lyhyesti sanottuna, se on porukan aivot…harmi vain, että muut hahmoista ajattelevat lihaksillaan)

Tagit: dungeons and dragons, fantasia, harrastukset, Oswald, roolipelaaminen, sketches, tekstinpätkiä, trauma, vapaa-aika.

Tagit: bromance, dungeons and dragons, fantasia, kaksoset, kaverit, maahiset, maanisuus, omaelämäkerrallinen, orava, parodia, roolipelaaminen, yli-innokkuus.