Orava & Walter ego

Orava odottaa soittoasi (tein aiheesta enemmänkin mutta en tiedä viitsinkö postata… tätäkin mietin viikkoja, että tekisinkö aiheesta blogimerkinnän, mutta olo vain kasvoi entistä ahdistuneemmaksi niin sitten päätin että nyt piirretään tämä näkyville!) Tuntuu, etteivät ihmiset enää halua nähdä minua, johtuuko ilmiö sosiaalisesta mediasta, ettei koeta enää tarvetta nähdä naamatusten? Miten masentavaa!

Perjantaina 25.3. menin upeaan cocktail-tilaisuuteen, joka oli Oopperatalossa! Huhhuh, se oli elämys! Suolainen macaron oli hauska yllätys!

Tämä oli jo toinen ulkomaanmatka vuoden sisällä! Yleensä pääsen ulkomaille ehkä kerran kolmessa vuodessa. Se mikä minut yllätti täysin, oli se, että Lillessä kaikki ranskalaiset olivat todella ystävällisiä! Olen käynyt kerran aiemmin Ranskassa, Pariisissa ja Angoulêmessa ja siellä kaikki ranskalaiset joita kohtasin olivat todella ynseitä. En kyllä pystyisi asumaan Ranskassa pidempää aikaa, sillä heillä on illallinen aivan liian myöhään (ravintolat eivät olleet auki viideltä) ja aamupalat kauhean makeita. Myös höttöleivän määrä meille tarjotuissa ruuissa ahdisti :’D Oli ihanaa päästä kotiin Suomeen syömään aterioita, joissa leipä ei ole osa annosta. Hups, ei tää valokuvareportaasin teko olekaan sen nopeampaa, kun kaikkia kuvia piti pienentää, että mahtuvat blogiin. Aika hankala blogisysteemi. Tässä vielä BD-saaliini matkalta (kävin samassa sarjiskaupassa kaksi kertaa ja myyjä näytti yllättyneeltä kun tulin sinne uudestaan):

Edit: Ja pupumunkki ei jostain syystä suostunut näkymään, tässä uusi yritys.

Keramiikasta tuli vaihtelevia tuloksia (epäonnistunut valumuotti, hienoa rakua, epäsymmetrisiä kulhoja…). Filosofiasta tuli kymppejä. Piisamirotta varmaan tuhahtaisi, ettei luvuilla ole merkitystä.

En ole hoikka enkä lihava, mutta silti on vaikeaa löytää sopivia vaatteita (etenkin t-paitoja, jotka olisivat tarpeeksi pitkiä joita ei tarvitse olla koko ajan nykimässä alaspäin)

Loppujen lopuksi hyvä kunto on minulle tärkeämpi asia kuin kehon koko. P.S. Ostin tosi nätin mekon Lontoosta, siinä on kakaduja, mutta en jaksanut piirtää niitä mekkoon tarkasti, kuten näkyy :’D

Verenpaine kohoaa vähemmästäkin… tuli manailtua melko kovaan ääneen…
Ja ainoa syy, miksi ylipäätään raahaan lompakkoani vessaan on se, että siellä säilytän avainkorttiani, jota tarvitaan, että pääsee luokkiin sisälle… ugh. En ole koskaan ollut vessahuumorin ystävä, nyt vielä vähemmän :D