KOLMASSADAS BLOGIPÄIVITYS! Juhla!

24.08.2013 - 21:59 / kiemura.


Skool! Juhlapäivitys!

 

 

 

 

Hurraa, reilussa vuodessa on ehtinyt piirrettyä vaikka mitä (eka Orava-sarjis näyttäisi olevan päivältä 11.6.2012, eli ei kovin kauaa aikaa sitten edes, ohhoh! Tuntuu paljon pidemmältä ajalta jotenkin!). Kaikenlaista olen käsitellyt blogissani, mm. kuumeista fanitusta, mansplainingia (jonka termin itseasiassa opin sen yhteydessä, vaikka ilmiö olikin jo entuudestaan harmillisen tuttu minulle), unelmia, kaverien härnäystä, piirtobattlea, kysymys&vastaus-sarjiksia, robotteja, hakuangstia yms. yms. ! Ja viime syksynä postasin joka päivä, ja se vaikutti kyllä piirtotaitoihin kiitettävästi.

Lopputyötäni olen siis työstänyt VUODEN, syyskuusta joulukuuhun 2012 kehittelin, käsikirjoitin ja tein kuvakäsikirjoitusta ja tammi-huhtikuun piirsin lopullista työtä keskimäärin kuusi tuntia päivässä, kuusi päivää viikossa. Se oli kurinalaista, rankkaakin, mutta äärimmäisen palkitsevaa, sillä olen siinä pisteessä että piirto- ja tarinankerrontataitoni ovat kehittyneet niin, että olen itse tyytyväinen jälkeeni. Lopputyösarjista piirtäessä tuli sellainen olo että ”tätä minä haluan tehdä lopun elämääni, juuri tälläisiä sarjiksia!” Henkilökohtaisesti tärkein asia minulle elämässäni olisi se, että saisin julkaistua sarjakuvani albumina! 🙂 Siitä olen unelmoinut niin kauan kun olen sarjakuvia piirtänyt. No, saa nähdä nappaako! Ennemmin tai myöhemmin kai sentään. Sarjakuvapiirtäjät ovat melko kärsivällisiä olentoja.

Olen puhunut useiden sarjakuvaharrastajien ja ei-harrastajien kanssa, ja hyvin monet ovat olleet sitä mieltä, että Suomi kaipaa kepeää ja laadukasta käyttösarjakuvaa. Ihmiset tarvitsevat iloa ja naurua ja eeppisiä seikkailuja! En kumminkaan halua jakaa taide- ja viihdesarjakuvaa kahteen eri leiriin, esim. omasta mielestäni hyvin tehty viihdesarjis on taidetta parhaimmillaan! :>

Niin ja supernopeasta rollaattorimummosta tulee ainakin meidän perheessä legenda, hahhah!

Kiitoskiitos kaunis teille parahimmat lukijat!

Kategoria: Omaelämäkerrallinen, On suuri ilo ja kunnia - Kunnia-asiat ja kunniavieraat, Orava, Sesongit ja juhlat, Yleinen.
Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , ,



5 vastausta - “KOLMASSADAS BLOGIPÄIVITYS! Juhla!”

  1. Juho Kirjoittaa:

    Olet kehittynyt näiden 300 sarjakuvapäivityksen aikana huimasti.

  2. Totodile Kirjoittaa:

    Sitten kun sun sarjiksia saa kaupoista niin ostan kaikki!!!! 😀

  3. kiemura Kirjoittaa:

    Totodile: Parhain kommentti jonka olen ikinä saanut! 😀 Kiitos kamalasti!<3 Ensi viikolla ajattelin aloittaa "operaatio kustantajan metsästämisen"! :')

  4. Terppa Kirjoittaa:

    Onnea pyöreistä päivityslukemista! Kyllä nämä lukijallekin tuo ison ilon ja isomman tai pienemmän surun sarjakuvasta monasti myös samaistumisen tunteen…

    Toivottavasti ehdin kauppaan ennen Totodileä koska haluan ostaa yhden 😀 eli onnea kustantajan etsintään.

    Minua kaverit on yllyttäneet kirjoittamaan matkapäiväkirjani kirjaksi, se on vaan aloittamista vaille valmis mutta meinasin tänä syksynä yrittää, nyt kun reissut on takana… Kustantajan etsintää en uskalla edes ajatella tai homma jää tekemättä.

  5. kiemura Kirjoittaa:

    Hahaa, kiitos kovasti Terppa! 🙂 Hmm, juuri siksi ainakin yritän tehdä pääasiallisesti hilpeitä sarjiksia, ettei lukijalle tulisi ikävä olo, ja jotenkin pidän enemmän muiden ilahduttamisesta kuin vaikkapa järkyttämisestä 😀 Ja sitten tulee itsellekin parempi mieli, jos jostain hankalastakin aiheesta saa jotain surkuhupaisan vitsikästä tai jotain täysin randomia mikä ei liity mihinkään 😀 Mutta välillä tulee tehtyä noita murehtimissarjiksiakin, vaikka usein jälkeenpäin ne jostain syystä kaduttaa, ehkä pelkään ihmisten ärsyyntyvän niistä tms. o_O

    Haha, no hienoa tietää että on näitä innokkaita lukijoita jotka ihan haluavat albumin ostaa jos sellainen joskus tulee (kyllä nyt joskus varmasti vielä!:D), tosi ihanaa kuulla! Antaa kyllä uskoa tekemiseen vaikka kuinka! 🙂 Sarjakuva-antologioissa olen kyllä ollut mukana, mutta tietenkään se ei ole ihan sama kuin semmoinen ihan oma albumi vaikka antologioissakin sitä nauttii kun näkee oman työnsä painettuna. Kustantajan etsiminen käynnistetty, toivottavasti jostakin tärppäisi ja johonkin kustannustoimittajaan kolahtaisi sarjikseni täysin, siitä ja taloustilanteesta se kai lähinnä on kiinni 😀 Jännää ja epätodellista on kyllä tämä kun niin monia monituisia vuosia olen kuvitellut ja haaveillut tästä vaiheesta! Pitää jatkaa sinnikkäästi!

    Oi, matkapäiväkirja kuulostaa mahtavalta! Olet sitten käynyt varmaan vaikka missä paikossa? 🙂 Aloittaminenhan se usein onkin vaikeinta! Minullekin yleensä tulee juonen keskikohtia tai pieniä kohtauksia mieleeni ensimmäisenä, alulla ja lopulla saattaa kestää enemmän muotoutua ja tietty se ehtii matkan varrella muuttua ja kehittyä kauheasti, varsinkin tämän kyseisen lopputyön, johon sai muilta ihmisiltä palautetta ja parannusehdotuksia!
    Joo, kyllä ehdottomasti kannattaa miettiä vasta sitten kirjan kirjoitettuaan kustantaja-asioita, muuten tulee liikaa suorituspaineita ja saattaa kadota tekemisen ilo! Minä kyllä koko ajan takaraivossani mietin julkaisuasioita, en oikein voinut/voi sille mitään, vaikka tiedän ettei saisi liikaa toiveajatuksia kasata mieleensä ettei sitten pety kauheasti, mutta tämmöinen kai se ihmismieli nyt vain on 😀 (hehe, äitini on kustannustoimittaja, tosin ei siis sarjakuvien vaan lasten- ja nuortenkirjojen, niin en oikein kamalasti edes osaa pelätä kustannustoimittajia tms., kun tietää millaista sen toisen osapuolen työ on…ei mitään helppoa työtä : D Tosin sarjakuvakustannustoimittajan työ on sitten hieman erilaista arvatenkin, ehkä vielä haasteellisempaa uskoisin kun markkinat ovat pienemmät kuin kirjoilla.) Oho, nyt tuli megakommentti, en voi sille mitään kun joku mainitsee sarjakuvat, alan vain lörpöttämään loputtomasti, hupsista! 😀

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi