Orava & Walter ego

Merri 30.4.2004-29.10.2017. Rakas oma koirani ja paras ystäväni.

Elämäni onnellisin päivä oli se, kun sain Merrin ja surullisin se päivä jona se kuoli. Tuntui kauhealta viedä se viimeisen kerran eläinlääkärille. Tuntuu hirveältä käydä kotona kun iloista tassujen rapinaa ei kuulekaan.

Merri eli pitkän ja onnellisen elämän ja rakastin/rakastan sitä suunnattomasti. Se oli juuri oikea koira minulle ja perheelleni. Se oli minulla puolet elämästäni joten tuntuu tosi oudolta ilman sitä.

Elämä tuntuu todella yksinäiseltä ilman Merriä. On minulla toki ystäviä, mutta heitä en näe tarpeeksi usein. Koira on aina läsnä arjessa. Merri toi niin paljon iloa ja turvaa elämääni hyvinä ja huonoina hetkinä. Sen häntä heilui jatkuvasti, mutta eniten se heilutti häntäänsä minulle. Onneksi sain viettää kesän Merrin kanssa ja viikkoa ennen sen kuolemaa se vielä tervehti minua synttärinäni iloisesti.

Muutenkin on ollut tosi vaikea ja yksinäinen syksy ja mikään ei ole oikein sujunut. Lohtua on hieman tuonut se, että tunnen ihmisiä joilla on myös kuollut koira hiljattain ja sitä kautta olen saanut hieman vertaistukea.

Koiran kuolemasta on vaikea puhua muille kuin perheenjäsenille, sillä monetkaan tuntemani ihmiset eivät tajua, miten koira on persoona ja osa perhettä. Tekee kipeää asua aivan koirapuiston vieressä ja tällä hetkellä ahdistaa nähdä koiria tai kuulla, kun ihmiset puhuvat koiristaan ja kaikki muistuttaa Merristä, mutta ehkä se lievenee ajan myötä.

Kategoria: Omaelämäkerrallinen.
Tagit: suru, suuri rakkaus suuri suru