Kategoria-arkisto ‘Piirustukset’

* Yksi (monista) koulutöistä

Kirjoitettu 21.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Good kind of random, Koulutyöt, Piirustukset.


Tää oli vaan niin hilpeän random kuva (ja opekin tykkäsi), joten päätin pistää tämän blogiin piristykseksi. Aiheena oli "A näkee jonkun putoavan ikkunan ohi"

Tää oli vaan niin hilpeän random kuva (ja opekin tykkäsi), joten päätin pistää tämän blogiin piristykseksi. Aiheena oli ”A näkee jonkun putoavan ikkunan ohi”. Saatiin kuukauden ajan mielettömästi läksyjä (kirjoitettiin yli 30 kässäriä mm.!!! O__o ja piirrettiin varmaan yhtä paljon), melkein voisi perustaa niille oman blogin, sellaisen portfolio-tyylisen. Viime aikoina on tehny mieli piirtää vaan kaloja ja flyygeleitä random-paikoissa.

Tagit: , , , .



* Joulupahikset: luukku 21

Kirjoitettu 21.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Lahjagangsteri.

Taitaa olla koko joulun pahin pahis ja suurin stressinaiheuttaja. Muut (paitsi Siivoushirviö) ovat pikkutekijöitä Lahjagansterin rinnalla. Kiristää ihmisiä hankkimaan enemmän ja enemmän lahjoja toisilleen. Saa mielen kalvamaan epäilyksestä, onko lahjoja tarpeeksi vaikka niitä olisi kuinka monta jo entuudestaan. Lahjagangsteri kerää ”suojelusrahaa”,joka on hankitut lahjat, joista vastineeksi ihminen saa puhtaan omatunnon. Ei lahjoja, ei suojelua. Lahjagansterin pahimmat viholliset ovat anti-materialisti ja askeetikko.

 

Tagit: , , , .



* Joulupahikset: luukku 20

Kirjoitettu 20.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Koristetuho. Tuhoaa kaikki kivoimmat koristeet, nakertaa niitä rikki ajanhampaillaan.

 

 Tämän joulukalenterin takia joulukuu tuntuu jotenkin ylimaallisen pitkältä xD


Tämän joulukalenterin takia joulukuu tuntuu jotenkin mahdottoman pitkältä xD

Tagit: , , , .



* Joulupahikset: luukku 18

Kirjoitettu 18.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Kuusenkaristaja! Mikä tylsimys! Karistaa hienot kuuset ennenaikaisesti ja kuivattaa neulasia.

 

 Hoho, innostuin kokeilemaan tähän vähän kaikkia efektejä...


Hoho, innostuin kokeilemaan tähän vähän efektejä…

Tagit: , , , .



* Joulupahikset: luukku 17

Kirjoitettu 17.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Siivoushirviö.

Yksi joulun pääpahiksista. Tämä on yksi syypäistä, miksi joulu on niin stressaavaa aikaa. Se saa ihmisen pakonomaisesti tekemään massiivisia suursiivouksia, jotka voivat kestää jopa päiviä. Ihminen tulee tämän pahantekijän takia niin maaniseksi, että ei lopeta siivousta, ennen kuin viimeinenkin Tolu-pullo on käytetty loppuun, lattiata voi käyttää peilinä, kaappien sisällöt on järjestetty aakkosjärjestykseen ja jokaista löydettyä vanhaa valokuvaa on itketty ainakin kaksi tuntia.

 

 Yhyhyy, joulusiivous on kamalaa. Olin tänään hyveeellinen ja imuroin koko talon ilman erillistä pyyntöä, tyhjensin yhden monista laatikoista, pesin ja puunasin koiran ja vein vintille pari vuotta kaapin nurkassa roikkuneet pikkusiskon vanhojentanssimekot... it has begun.


Yhyhyy, joulusiivous on kamalaa. Olin tänään hyveeellinen ja imuroin koko talon ilman erillistä pyyntöä, tyhjensin yhden monista sälälaatikoista, pesin ja puunasin koiran ja vein vintille pari vuotta kaapin nurkassa roikkuneet pikkusiskon vanhojentanssimekot… it has begun.

Tagit: , , , , , , , , , , .



* Joulupahikset: luukku 16

Kirjoitettu 16.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Rusinariesa. Ripottelee kaikkeen muuten ihan hyviin leivonnaisiin rusinoita, muuttaen ne nyppijän painajaiseksi! Se pudottaa niitä pullaan, leipään, kakkuun, briossiin, puddingiin… mikä riesa.

 

 

luukku16

Tagit: , , , , , .



* Joulupahikset: luukku 15

Kirjoitettu 15.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Glögisieppo! Tämä kaveri on tämän talven hitti ainakin mun taloudessa, tuntuu että vaikka juuri olisi ostanut glögiä niin se on heti jo loppu… mustikkaglögi on muuten parhainta.

 

luukku15

Tagit: , , .



* Joulupahikset: luukut 13 ja 14

Kirjoitettu 14.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Loska & Moska! Tämä parivaljakko työskentelee yhdessä. Ne saavat ihmiset uskomaan, että sataa lunta vaikka se onkin oikeasti loskaa. Moska myös tekee kuraisen ja litisevän maan.  Yhteistuumin he myös äkkijäädyttävät tiet liukkaiksi.

 

luukku13luukku14

Tagit: , , .



* No one says NO to Gaston (fan art)!

Kirjoitettu 9.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, In English, Piirustukset.


En yleensä lähde mielisairaalasta keskellä yötä laita varsinaisia fan art-juttujani tänne, mutta näistä Gastoneista tuli jotenkin edustavia ja hupaisia 😀 Ostin viime viikolla Kaunotar ja Hirviö-dvd:n (kiitos veronpalautukset, sponsoroitte fanitustani), en ollut nähnyt sitä vuosiin sillä olen omistanut sen tähän mennessä vain vhs:ssänä. Ehdottomasti kuuluu top 5 Disney elokuvaa-listalleni. Nyt olen katsonut sen jo kolmasti, apua. Se on ihan kuin eri leffa enkkudubilla! Suomidubbi vie kuitenkin voiton hupaisten liioittelevien äännähdysten ja äänenpainojen ansiosta :’D

gastonhee

EI RUUMISTA, EI KUOLEMAA. Pahus mun pitäisi taas tehdä joku 17 läksytehtävää.

EI RUUMISTA, EI KUOLEMAA. Pahus mun pitäisi taas tehdä joku 17 läksytehtävää eikä fanittaa.

 

Tagit: , .



* Joulupahikset: luukku 9

Kirjoitettu 9.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Jouluikkunan riivattu söpöläinen. Tulee uniisi. Inspiraation hain Turun Sokoksen jouluikkunasta, jossa on tosi mauttomat somistukset… kitschikin kalpenee niiden rinnalla! Sellaisia irvokas hymy-haltioita mm. Sen sijaan Stockmannin jouluikkuna oli tosi söpö!

 

luukku9_

Tagit: , , , .



* Joulupahikset: luukku 8

Kirjoitettu 8.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Suklaajoulukalenteri-suklaan valmistaja. Yh, mikään ei ole pahempaa kuin suklaakalentereiden ”suklaa”! (jos ei lasketa niitä fiinejä, kalliimpia kalentereita mukaan tähän) Tämä mömmöli erittää kuvottavaa moskaa ja laittaa sitä sitten kalentereihin.

 En kyllä ollenkaan tajua, miksi aina niitä mainostetaan suklaakalentereina, vaikka eivät ole suklaata nähneetkään! Makeissuklaa on yököttävintä ikinä! Se vain haaveilee suklaudesta. Tämä monsteri on varmaan vastuussa myös pääsiäismunasuklaasta.


En kyllä ollenkaan tajua, miksi aina niitä mainostetaan suklaakalentereina, vaikka eivät ole suklaata nähneetkään! Makeissuklaa on yököttävintä ikinä! Se vain haaveilee suklaudesta. Tämä monsteri on varmaan vastuussa myös pääsiäismunasuklaasta.

Tagit: , , , , , , .



* Joulupahikset: luukku 7

Kirjoitettu 7.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Jäänsärkijä! Tämä pahis ei harmistuta ihan kaikkia, mutta on varsinainen ilonpilaaja lasten ja lapsenmielisten keskuudessa, sillä se mokoma särkee kaikki jäätyneet lammikot, jotta muut eivät voisi ilokseen rikkoa niiden pintoja kengillä. Jäänsärkijä tuhoaa myös koskemattomat, houkuttelevat lumihanget, jotta muut eivät voisi tehdä niihin jalanjälkiä.

 

luukku7

Tagit: , , .





Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi