Sarjisongelmia

10.06.2014 - 20:06 / kiemura.


 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tosi hienoa että moisia leirejä järjestetään ylipäätään (olisipa vaan mun ikäisillekin…snif!)

Kategoria: Omaelämäkerrallinen.
Tagit: , , , , , ,



9 vastausta - “Sarjisongelmia”

  1. eräs Kirjoittaa:

    Kannattaa mennä vaikkapa sarjakuvakeskuksen kursseille, joissa opetetaan käsikirjoitusta ja piirustustekniikkoja. Siellä oma tyyli kehittyy. Samanhenkiset julkaisijat ja tekijät löytyy julkaisujen ympäriltä, eli sitten tarjoamaan omaa materiaalia julkaisuihin joista pitää. Enemmän kuin ikä on merkittävää minusta se, millaisia ihmiset ovat ja millainen tyyli ja juttu on heille yhteistä.

  2. kiemura Kirjoittaa:

    Olen ollut hyvin monella sarjakuvakeskuksen kurssilla jo (sitä ennen muussa paikassa), sekä työkokeilussa siellä. Lisäksi kävin kahden vuoden laajan sarjakuvasivuaineen Taikissa. Mutta kurssit ei riitä, vaan kaipaisin erilaista toimintaa, painetun sarjakuvan tekemistä yms. Kyllä olisi kiva, että olisi hieman samanikäisiä sekä samanhenkisiä. Painokulujen maksaminen yksin on mahdotonta ainakin minulle.

  3. Kulkutauti Kirjoittaa:

    Nyt on pakko kysäistä, satuiksä olee Turun amk:ssa elokuva/animaatioalan pääsykokeissa? Koska jos olit ni sniikkailin välil sun viereen istuu, mut enpä tietenkää mitää uskaltanu puhua l)

    (Ps. olin sun siskon kans samalla luokalla ala-asteella)

  4. kiemura Kirjoittaa:

    Ohhoh, mitäs ihmettä? 😀 Hämmentävää! Olin kyllä! Hei siistiä! Oli kyllä megapääsykokeet, puuh! Olin ihan hermona koko ajan! Toivottavasti päästäisiin molemmat sisään!!!

    Oho, siis mun pikkusiskon Kukan?

  5. Miia Kirjoittaa:

    Tuu meidän vanhusten (mun ja HP:n) kanssa myymään sarjiksia teineille Kokkoconiin. 🙂

  6. kiemura Kirjoittaa:

    Mikä ihme on Kokkocon? 😀 Onko se juhannuksena?

  7. kiemura Kirjoittaa:

    Eikun hupsista, nimi tuleekin Kokkolasta! 😀 Täytyy pistää korvan taakse! En ole ennen ollut coneissa, oisi kiva osallistua sellaiseen!

  8. Kulkutauti Kirjoittaa:

    Hah jes en erehtyny siis henkilöstä! 😀
    Joo oli kyllä ihan hirveen rankat, olin iha kuollu aina ku pääsin kotii sieltä..Mut juu toivotaa tosiaa! ;D

    Juu, Kukan just! (:

  9. kiemura Kirjoittaa:

    Joo, sama täällä, olin ihan uupunut! Tuntui, että testasivat kaikki mahdolliset osa-alueet siellä kokeessa…O.o

Trackback URI | Kommenttien RSS

Jätä vastaus




Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi