Tagiarkisto ‘kieroutunut huumorintaju’

* Joulukalenteri alkaa

Kirjoitettu 2.12.2014 - kiemura. Kategoriassa Animaatiot, Arpa on heitetty eli haasteet, Hahmokalenteri, Piirustukset, Sesongit ja juhlat.


Joulu! Ah! Aika, jolloin ihmiset keskittyvät pyrkimään hyvään, rauhaan ja sopusointuun ja kaikki luonteen jaloimmat piirteet pääsevät esille. Joulun aikaan ihmiset tähtäävät pyytettömiin ja epäitsekkäisiin tekoihin, laittaen muiden toiveet poikkeuksellisesti etusijalle. Mitään tätä ette tule näkemään minun joulukalenterissani! Sillä  pitäähän minun olla myös joulunkin alla vinksahtanut vastarannan kiiski, ja kun joulu nyt on melko lässy juhla joka sokerisuudessaan saa silmät sulamaan pois päästä, päädyin hieman harvinaisempaan teemaan. Mutta ei siitä sen enempää vaan annetaan hienojen gif-animaatioitteni esitellä se teille! Opening credits roll now!

kalenteriotsikkopahikset

 

 

 

 

 

 

Ensimmäinen luukku: Ennenaikaisen joulun järjestäjä (vuosi vuodelta joulutuotteet tuntuvat tulevan kaupan hyllylle aina vain aikaisemmin, usein jo lokakuussa! Syynä on tietenkin tämä salakavala, sydämetön hirviö, joka vähät välittää Halloweenista ja muista syksyisistä juhlista vaan skippaa ne armotta. ) luukku1

 

 

Tagit: , , , , , , , .





Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi