Tagiarkisto ‘intoilu’

* Vuosiraportti

Kirjoitettu 30.12.2015 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Good kind of random, Omaelämäkerrallinen.


Vuosi 2015 vetelee viimeisiään, joten päätin tehdä raportin vuodestani:

vuosiraportti

Tai no, ainakin YRITIN. Ensi vuonna uusi yritys? (haha, voin kyllä tehdä ihan oikeankin sarjiksen kuluneesta vuodestani, jos sellainen ketään kiinnostaa, hoho. Tapahtui useita tavallisista vuosista poikkeavia asioita tänä vuonna.)

Loppuun totuus:

greedo

 

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , .



* Arvausleikki!

Kirjoitettu 12.11.2013 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava, Yleinen.


 

Idoleita on paljon, joten arvauksesi saattaa hyvinkin osua oikeaan!

Tagit: , , , .



* Entistä höperömpää

Kirjoitettu 26.10.2013 - kiemura. Kategoriassa Omaelämäkerrallinen, Orava, Piirustukset, Yleinen.




* Opiskeluinto palasi!

Kirjoitettu 7.10.2013 - kiemura. Kategoriassa Omaelämäkerrallinen, Orava, Yleinen.


Voin sanoa, että innostusta ei ollut aluksi lainkaan, kun menin kansanopistoon (se tuntui joutumiselta vaikka pitäisi ajatella sitä pääsemisenä! Maksullisuus kyllä hirvittää aika lailla edelleen ja harmittaa, etten voi sitä omasta pussistani maksaa.) No mutta nyt ei tarvitse kavereidenkaan enää nääntyä kouluvalitukseeni :’D Nyt opiskelu tuntuu mielekkäämmältä ja pieni ryhmä on aika hauska ja rento! Ja olen koulusta löytänyt ihmisiä, jotka kamppailevat samojen ongelmien kanssa kuin minäkin, ihan kivaa löytää ihmisiä, joilla on samankaltainen elämäntilanne. Siellä olen lohdutellut paria juuri lukiosta tulleita, ettei ole kiire minnekään. Sen kun sisästäisi vielä itsekin.

Nyt ajattelin pitää tauon blogista, jotta voisin todenteolla keskittyä opiskeluun ja saada siitä irti mahdollisimman paljon. (haha, melko levottomaksi mennyt blogi noin muutenkin, noh mutta semmoista se joskus on. Ehkä se toivon mukaan vain herättää huvitusta kanssaihmisissä.) Muutenkin ajattelin karsia kaikkea ylimääräistä ohjelmaa, sillä kouluhakujakin pitäisi aloitella jo. Kaikkeen kivaan ei vaan kerta kaikkiaan veny tai riitä aika, vaikka kuinka haluaisi, pitää kuunnella omaa jaksamistaan! Väsyneenä minusta ei ole iloa kenellekään, vain haittaa ja harmia, enkä kestä sitä, jos tuotan pahaa mieltä toisille! Toivottavasti tästä sarjiksesta on iloa muillekin kuin minulle! 😀

Toivotan kaikille erityisen rentoa vuotta, olette parhaita! 🙂

Tagit: , , , , , , .



* Orava vaikuttuu

Kirjoitettu 9.09.2013 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, On suuri ilo ja kunnia - Kunnia-asiat ja kunniavieraat, Orava.


 

 

Miten voikaan olla elämä niin taianomaista ja kaunista! En ole varmaan koskaan ollut niin onnellinen kuin lauantaina! En unohda sitä koskaan!

Tämä sarjis nyt kuvatkoon parhaiten sarjakuvafestivaalitunnelmiani (vaikka ironista kyllä olin niin kuumehoureissa ja festarihuuruissa että pölötin lähes kaiken aikaa, urgh, voi nolous!), ehkä arvaattekin ketä kävin kuuntelemassa. Erityiset ja ihanat festarit kaikenkaikkiaan! Nyt on vielä semmoinen pöllämystynyt  ”joko ne ovat jo ohi?”-olo.

Tagit: , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , , .



* Idealisti kaikesta huolimatta

Kirjoitettu 5.08.2013 - kiemura. Kategoriassa Omaelämäkerrallinen, Orava.


KYLLÄ VAIN!!!
Idealistina olo ei kuitenkaan tarkoita, että asuisi jossain vaaleanpunaisessa kuplassa… päinvastoin, idealistina pysyminen voi etenkin melko synkkämielisessä Suomessa olla vaikeaa. Idealisti on kai haavoittuvaisempi kuin vaikkapa kyynikko tai skeptisyyteen kallistuva henkilö…? No, ainakin itse olen iki-iloinen, ettei edes masennus tai vakava ahdistus vienyt lapsenomaista innostustani asioihin, vaan selvisin kauhuajoista niin, ettei persoonani muuttunut totisemmaksi tai varautuneemmaksi tai ylipäätään toisenlaiseksi. Mutta: idealistikin voi olla välillä tilapäiskatkera tai muuta sellaista, jos mikään ei suju elämässä, mutta se on silloin ohimenevä tunnetila eikä osa ajatusmaailmaa.

Ainakin uskon siihen, että jonain päivänä sarjiksiani julkaistaan ja niillä on liuta lukijoita! (päinvastainen ajattelutapa ei olisi järin motivoiva!) Readers make the world go round!

(P.S. En siis viittaa tässä yhteydessä filosofian idealismiin vaan semmoiseen haaveilijaan, joka uskoo elämän tulevan paremmaksi ja että maailma voi muuttua yms.! Toivoa on!)

Tagit: , , , , , , , , , .



* Liekeissä

Kirjoitettu 15.09.2012 - kiemura. Kategoriassa Omaelämäkerrallinen, Orava.


Sarjisopiskelijan arkea! Jee, saatiin uusi luokka "sikarikerhon" vierestä! 😀 Jos haluatte kunnioittaa viimeistä tahtoani, heittäkää tuhkani Sarjakuvakeskuksen jäteastiaan (jos ette, niin sitten biojätteisiin...toim. huom. netin mukaan tuhkaa ei saa laittaa biojätteisiin).

Tagit: , , , , , , , .



* Dissing someone

Kirjoitettu 10.08.2012 - kiemura. Kategoriassa Fanitus, Omaelämäkerrallinen, Orava.


Oltiin Anne-Marien kanssa Batmanin ensi-"illassa" klo 11 aamupäivällä ja varmaan siis nähtiin se ensimmäisten joukossa! Vaikuttava leffa!

Tagit: , , , , , , .



* Ihan pöllöä

Kirjoitettu 17.07.2012 - kiemura. Kategoriassa Yleinen.


Arvostan kavereitaniXD En vaan voinut vastustaa:D

Tagit: , , , , , , .



* Maalla on mukavaa

Kirjoitettu 16.07.2012 - kiemura. Kategoriassa Yleinen.


Toinen mökkihöperö sarjis. Sain viime vuonna vakavan yliannostuksen maalaiselosta, sillä olin siellä kuukauden putkeen.

Tagit: , , , , , , .





Etusivu

Sivut

orava

Arkisto

Kategoriat

-Taistelutoverini-

Minä muualla

Avainsanat:

Etsi